Konsernin esittely

Itsenäinen suomalainen perheyritys

Laakkonen-konserni on perustettu 1960 Joensuussa. Yrittämiseen kasvanut Laakkosen suku on luonut kahden automerkin yrityksestä merkittävän liike-elämän vaikuttajan ja työnantajan.

Konsernin autoliiketoiminnoista vastaavat Bavaria Laakkonen Oy ja Veljekset Laakkonen Oy, joiden muodostamat autojen vähittäismyyntiketjut tekevät vuosittain 30 000 onnistunutta autokauppaa ja hoitaa yhteensä 200 000 huoltokäyntiä. Autokonsernin toimitusjohtajana toimii Pietu Parikka. Edustamme suosittuja automerkkejä: BMW, Ford, Mazda, MINI, Mustang, Nissan, Opel, Skoda ja Subaru. Edustukset vaihtelevat liikekohtaisesti. Menestyksemme ja onnistuneiden autokauppojen salaisuus on säilynyt samana alusta asti: asiakassuhteisiin panostaminen sekä työntekijöiden arvostus ja ammattitaidon jatkuva hiominen.

Laakkonen autokonserni työllistää 850 henkilöä. Autokonsernin liikevaihto oli vuoden 2019 lopussa päättyneellä tilikaudella lähes 600 miljoonaa euroa.

Laakkonen Yhtiöt – monessa mukana

Laakkonen Yhtiöiden juuret ovat Pohjois-Karjalan metsissä ja Tauno Laakkosen perustamassa puutavarayhtiössä. Nykyään puutavarakaupasta on jo luovuttu, mutta tilalle on tullut menestyksekästä autokauppaa, lehtiä, painotuotteita, kiinteistöjä ja Kytäjän golf-ja asuinalue. Huolimatta toiminnan laajentumisesta ja kasvamisesta yhdestä yrityksestä monialayhtymäksi, joka toimii ympäri Suomea, on Laakkosen perheyrityksen sydän ollut aina Joensuussa.

Laakkonen Yhtiöiden liiketoiminnan päähaarat ovat autojen vähittäiskauppa, näkyvyys- ja painoliiketoiminta sekä medialiiketoiminta. Autoliiketoiminnan lippulaiva on Veljekset Laakkonen Oy. Mediakonsernin emoyhtiönä toimii PunaMusta Media Oyj.

Hallinto ja konsernipalvelut

Laakkonen autokonsernin johtoryhmä

Pietu Parikka
Pietu Parikka Toimitusjohtaja  [email protected]
Marko Pakarinen
Marko Pakarinen Operatiivinen johtaja

Ford, Mazda, Nissan, Opel, Skoda, Subaru, vaihtoautot

[email protected]
Mika Pokka
Mika Pokka Operatiivinen johtaja

BMW, MINI

[email protected]
Ville Raatikainen
Ville Raatikainen Jälkimarkkinointijohtaja

Jälkimarkkinointi

[email protected]
Olli Husa
Olli Husa Yritysmyyntijohtaja

Yritysmyynti

[email protected]
Patrik Viertola
Patrik Viertola Liiketoimintajohtaja

Autoliiketoiminnan kehitys

[email protected]
Tanja Ratilainen
Tanja Ratilainen Talouspäällikkö

Talous

[email protected]
Minna Rahkamaa
Minna Rahkamaa Henkilöstöjohtaja

Henkilöstö

[email protected]
Vesa Puustinen
Vesa Puustinen Tietohallintopäällikkö

IT

[email protected]
Kaisa Kempas
Kaisa Kempas Hallintopäällikkö

Sihteerit ja aspa

[email protected]

Jälkimarkkinointi

Jari Hyrylä
Jari Hyrylä Jälkimarkkinointipäällikkö

Opel, laatu- ja ympäristöohjelmat, auditoinnit, takuu

[email protected]
Mikko Järvinen
Mikko Järvinen Jälkimarkkinointipäällikkö

BMW, MINI, vauriokorjaus

[email protected]
Toni Louho
Toni Louho Jälkimarkkinointipäällikkö

Ford, Mazda, Nissan, Skoda, Subaru

[email protected]n.fi
Heidi Korhonen
Heidi Korhonen Varaosapäällikkö

Ford, Mazda, Nissan, Opel, Skoda, Subaru

[email protected]
Matti Visa
Matti Visa Varaosapäällikkö

BMW, MINI

[email protected]

Markkinointi

Pia Immonen
Pia Immonen Yhteyspäällikkö

Opel, vaihtoautot

[email protected]
Carita Rönkkö
Carita Rönkkö Yhteyspäällikkö

Jälkimarkkinointi

[email protected]
Minna Klenberg
Minna Klenberg Yhteyspäällikkö

Ford, Nissan

[email protected]
Tiina Högström
Tiina Högström Markkinointipäällikkö

BMW, MINI

[email protected]
Riikka Lindström
Riikka Lindström Markkinointipäällikkö

ŠKODA

[email protected]

Vaihtoautot

Tommi Salonen
Tommi Salonen Ostopäällikkö [email protected]
Jani Käyhty
Jani Käyhty Ostaja [email protected]
Hannu Virtanen
Hannu Virtanen Ostaja [email protected]
Kalle Lehtonen
Kalle Lehtonen Ostaja [email protected]

 

Kauppahuone Laakkonen Oy (y-tunnus 0167726-7)

Bavaria Laakkonen Oy (y-tunnus 3152287-2)
Veljekset Laakkonen Oy (y-tunnus 2081088-7)
Autokiinteistöt Laakkonen Oy (y-tunnus 2273311-7)

Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu

Vaihde 010 309 2500
Fax 010 309 2580