Laakkonen Kiinteistöt Oy rakennuttaa n. 3 000 neliön liikekiinteistön Käpykankaan alueelle Voimatielle

Laakkonen Kiinteistöt Oy rakennuttaa n. 3 000 neliön liikekiinteistön Käpykankaan alueelle Voimatielle

10.10.2025

Hankkeen kokonaisarvo on n. 5 milj. euroa ja pääurakoitsijana toimii Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy. Kiinteistön ankkurivuokralaiseksi tulee Jysk Oy.

Kohde valmistuu syksyllä 2026.

JYSKin viestintäpäällikkö Taija Paavola:
Hienoa, että olemme saaneet uuden liiketilan läheltä nykyistä, joka kauppapaikkana on osoittanut loistavaksi. Nykyinen myymälä on käynyt pieneksi ja uuden myymälän yli 400 neliön ansiosta saamme enemmän huonekaluja esille. Neliöiden ansiosta meillä on mahdollista saada myös verkkokauppamme tuotteita esille, joten valikoima tulee olemaan todella laadukas kattaus inspiroivalla esillepanolla. Olemme iloisia myös katetusta ulkopihasta, jonne saamme puutarhakalusteet esille. Myös henkilöstöllemme uudet, hyvin suunnitellut tilat tarjoavat paremmat puitteet arjen sujuvuuteen ja viihtyvyyteen

Laakkonen Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Onali:
Joensuun hanke on erinomainen osoitus siitä, kuinka Laakkonen Kiinteistöt Oy hyödyntää hyvillä sijainneilla olevaa tonttivarantoaan. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Jysk toimii hankkeen ankkurivuokralaisena – se tuo vahvan perustan alueen kaupalliselle vetovoimalle.

Muita artikkeleita

Tulevaisuuden Toimitilamuutot: Asiantuntijan vinkit sujuvaan siirtymiseen

Tietoisen päätöksen teko toimitilan hankinnasta voi olla yritykselle ratkaiseva askel menestyksen tiellä. Siksi tarjoamme asiakkaillemme selkeän ja joustavan prosessin, joka mahdollistaa niin toimitilan vuokrauksen kuin myynn...

Lue lisää

Myymme Kytäjän Golf osakkeita!

Tarjolla on nyt Kytäjä Golf A-osake, joka avaa portin yhteen Suomen upeimmista kentistä! Golf Worldin Manner-Euroopan rankingissa South East -kenttä sijoittuu sijalle 90., ollen samalla Suomen parhaimmistoa.

Lue lisää

Jaakko Onali Autokiinteistöt Laakkonen Oy:n toimitusjohtajaksi

Jaakko Onali on aiemmin toiminut United Bankers -konsernin Pohjoismaihin sijoittavan kiinteistörahaston salkunhoitajana sekä analyytikkona. Lisäksi Onali on toiminut analyytikkona Citycon Oyj:n palveluksessa.

Lue lisää
Rebl Group Oyj
L3 Toimitilat Oy
Laakkonen Kiinteistöt Oy
Takaisin sivun yläosaan